torstai 27. joulukuuta 2012

Superhalpa viikonloppuloma Puolassa - Halpalennot pakollisine kuluineen alle 30€/henkilö pe-su matkalta

Wizzairin Turku-Gdansk -halpalento on jo pidemmän aikaa ollut kärkisijoilla Suomen halvimpana lentoreittinä eikä tuleva vuosikaan näytä tuovan tähän muutosta. Tulevana tammikuuna 2013 on mahdollista päästä taas Turusta Gdanskiin pe-su lennoin viikonlopuksi alle 30€:lla, jos matkustaa vain Wizzairin pienillä käsimatkatavaroilla. Tällöin lennon hinta on kaikkine pakollisine maksuineen 27,98€/hlö menopaluulennoista. Tällä hinnalla lentoa pystyi ainakin äsken varaamaan menolennolle 18.1 ja paluulennolle 20.1.2013 käyttäen maksutapana pankkisiirtoa. Luottokortti toisi tuohon päälle 8€ lisähintaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Norwegianin uudet kohteet Ateena, Budapest, Burgas, Dublin, Dubrovnik, Praha ja Venetsia

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian avaa kesäsesongiksi 2013 seitsemän uutta reittiä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Uudet halpalentokohteet Suomesta ovat Ateena, Budapest, Burgas, Dublin, Dubrovnik, Praha ja Venetsia. Lisäksi Norwegian lupaa lisävuoroja jo nykyisille halpalentoreiteilleen Helsingistä. Esimerkiksi Helsinki-Nizza halpalentojen määrää on tarkoitus lisätä.

Supistusten jälkeen uusia Ryanair-reittejä: Tampere-Girona ja Lappeenranta-Girona Ryanair lennot ensi kesäksi

Tänä syksynä Suomen toimintojaan supistanut Ryanair on vaihteeksi kääntänyt suuntaansa ja avaa maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa 2013 halpalentoreitit Tampereelta ja Lappeenrannasta Espanjan Gironaan aivan Barcelonan kupeeseen. Gironan lentoasemalta Barcelonaan on noin tunnin bussimatka eli vain n. 30 minuuttia pidempi matka kuin Barcelonan päälentoasemalta. Uudet Ryanairin Tampere-Gerona ja Lappeenranta-Gerona reitit ovat jo myynnissä ensi kesäkaudelle.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Norwegian uhkaa siirtää pitkän matkan lentojensa tytäryhtiön Ruotsiin

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian Air Shuttle käy parhaillaan kovaa peliä norjalaisviranomaisten kanssa oikeudesta käyttää ulkomaista työvoimaa ensi keväänä alkavilla pitkän matkan lennoillaan New Yorkiin ja Bangkokiin. Mannertenvälisiä lentoja varten Norwegian on hankkinut uusia Boeingin 787 Dreamlinereita ja tämän hetkinen kiista koskee sitä minkä maalaisella henkilökunnalla näitä lentoja operoidaan. Mikäli Norjassa ei suostuta Norwegianin vaatimukseen ulkomaisesta työvoimasta aikoo Norwegian siirtää Long Haul -tytäryhtiönsä kotipaikan Ruotsiin.

torstai 13. joulukuuta 2012

Stockmannin Hullut Päivät 2013 - Kevät 2013 Hullujen Päivien lentotarjoukset

Stockmannin Hullujen Päivien kevään 2013 lentotarjoukset tulevat varmasti taas olemaan verkkokäyttäjiä kiinnostava aihe vaikka itse lentotarjoukset ovat viime aikoina olleet pettymyksiä ainakin allekirjoittaneelle. Sykähdyttävän halpoja lentoja Stockmannin Hullujen Päivien kevään 2013 tuskin tulee olemaan ainakaan jos Stockmann jatkaa yhteistyötään Finnairin kanssa Hullujen Päivien 2013 lentotarjousten osalta. Viime syksyn Hullujen Päivien lentotarjouksissa ei ainakaan ollut mitään tarjousta, jota ei sopivalla lentojen ostoajoituksella olisi saanut muutenkin.

Kevään 2013 Stockmannin Hullujen Päivien ajankohta tulee todennäköisesti olemaan Pääsiäisen 2013 jälkeen viikoilla 14 tai 15 eli kalenteripäivinä Hullut Päivät 2013 keväällä tullee ajoittumaan ajankohtiin 3-7.4.2013 tai 10-14.4.2013.

Norwegianin halpalennon reitti piirtää kaksimielisen kuvion karttaan

Netissä on tänään levinnyt Flightradar24 Twitterissä julkaisema hauska kuva härskistä kuviosta, jonka Norwegianin lennon reitti piirtää Tukholman kartalle. Norwegianin lento odotteli laskeutumislupaa lumimyrskyssä Tukholman Arlandan lentokentälle ja odotusajan lentoreitti esitetty alla olevalla karttakuvalla.


Kuva: Flightradar24 Twitter

Ryanair lopettaa Tampereelta Edinburghin, Rooman ja Trapanin halpalennot

Ryanair jatkaa lentotoiminnan supistamista Suomesta. Jo aiemmin ilmoitetun Turun halpalentoliikenteen lopettamisen lisäksi Ryanair ilmoitti lisäsupistuksista ja tällä kertaa ne koskevat Ryanairin halpalentoja Tampereelta. Ryanair lopettaa Tampereelta lähtevät halpalennot Edinburghiin, Roomaan ja Trapaniin. Lisäki halpalentoja Tampereelta Bremeniin ja Budapestiin lennetään aiempaa harvemmin.

Suomi on ollut halpalentoyhtiö Ryanairille vaikea markkina kaikesta päätellen. Turusta aloitetut lennot lopetettiin yhden kesäkauden jälkeen ja Tampereen liikennettä on jouduttu supistamaan. Viralliseksi selitykseksi Ryanair kertoo korotetut viranomaismaksut mutta taustalle lienee kutenkin se tosiasia, että lennot eivät ole vetäneet käyttöastetta tarpeeksi korkeaksi kattaakseen pidempien lentoaikojen ja matkojen aiheuttamat kulut. Samoista Boeingin 737 koneista saadaan enemmän tuottoa irti lyhyemmillä Keski-Euroopan halpalentoreiteillä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Norwegian Oulu-Alicante - Uusi halpalentoreitti Suomesta

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian Air Shuttle avaa uuden halpalelentoreitin ja tällä kertaa pääkaupunki Helsingin ulkopuolelta. Norwegianin uutuusreitti on Oulu-Alicante, jota ainakin aluksi tullaan lentämään kerran viikossa tiistaiaamuisin. Paluulento Alicantesta Helsinkiin lennetään vastaavasti kerran viikossa myöhään maaanantai-iltaisin.

Ensimmäinen Oulu-Aliccante -halpalento lennetään tiistaina 2.4.2013. Ainakin tällä hetkellä lentoja Oulusta Alicanteen on monena päivänä myynnissä hintaan 74,50€/suunta ja paluulentoja 71,90€/suunta eli menopaluun hinnaksi muodostuu 146,40€.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tukholman Arlanda suljettu, Bromman lentoja rajoitettu ja Skavstan lentoaseman lennot myöhässä lumimyrskyn vuoksi - Swedavian verkkosivut ruuhkautuneet

Tukholman alueella olevan rajun lumimyrskyn vuoksi kaikki tämän aamupäivän lennot Tukholman Arlandasta on peruttu ja Tukholman Bromman liikennettä on rajoitettu merkittävästi. Tukholman Skavstan lentoasema, jota halpelentoyhtiöt Wizzair ja Ryanair käyttävät, on auki mutta senkin lennoissa näyttää olevan myöhästymisiä. Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian käyttää suljettua Arlandan lentoasemaa eli sen liikenteeseen kentän sulkemisella on isoin vaikutus halpalentoyhtiöistä.

Ruotsin lentoasemista vastaavan Swedavian verkkosivut ovat poikkeustilanteen vuoksi kovan kuormituksen alla ja sivuille ei ainakaan äsken päässyt vaan ne näyttivät poikkeustiedotetta Arlandan ja Bromman lentoasemien tilanteesta.

Kuvassa Swedavian sivuilla olevan väliaikaistiedotteen englanninkielinen osuus.

Norwegianin halpalentojen talvikohde Salzburg 49€/suunta

Halpalentoyhtiö Norwegianhan avasi täksi talveksi laskettelijoiden ja muiden talvimatkailijoiden iloksi uuden talvihalpalentokohteen Helsingistä Salzburgiin. Helsinki-Salzburg halpalentoa lennetään kerran viikossa lauantaisin ja ainakin tällä hetkellä joka talvikuukaudelle löytyy yhdensuuntaisia menolentoja Helsinki-Salzburg hintaan 49€/suunta.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Aer Lingus halpalento Helsinki-Dublin välillä palaa huhtikuun alusta - Ensi kevään ja kesän halpalennot jo myynnissä

Helsinki-Dublin väliä lentänyt irlantilainen halpelentoyhtiö Aer Lingus näyttää avaavan reitin jälleen talvitauon jäleen huhtikuun alusta alkaen. 2.4.2013 näyttäisi olevan ensimmäinen lentopäivä reitillä jälleen ja sen jälkeen reittiä lennetään kahdesti viikossa tiistaisin ja lauantaisin jälleen ensi keväänä ja kesänä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Halvat lennot itsenäisyyspäivänä 2012

Itsenäisyyspäivä 6.12.2012 osuu tänä vuonna torstaille joten monet suunnittelevat varmasti pitkän viikonlopun viettämistä pitäen perjantain 7.12.2012 vapaapäivänä. Halvimpia lentotarjouksia tällaiseen massojen vapaapäivään ei koskaan saa ellei varaa todella ajoissa. Nyt varausta suunnitteleva on jo pahasti myöhässä sillä tällä hetkellä halvimmat ulkomaanlennot esimerkiksi Norwegianilla Tukholmaan maksavat jo yli 200€ menopaluu, jos haluaa lentää Suomesta pois ke iltana tai torstaina ja palata sunnuntaina. Jos siis olet nyt etsimässä todellisia halpalentotarjouksia käännä katseesi itsenäisyyspäivästä tuleviin juhlapyhiin. Joulu ja uusi vuosi 2013 ovat jo liian pian mutta nyt on oikea aika katsoa halpalentotarjouksia pääsiäiseksi 2013.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Espanjalainen halpalentoyhtiö Vueling aloittaa Helsinki-Barcelona halpalennot

Espanjalainen halpalentoyhtiö Vueling aloittaa ensi keväänä halpalennot välillä Helsinki-Barcelona. Vueling tulee lentämään Helsinki-Barcelona väliä kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ensimmäiset Vuelingin suorat lennot Helsingin ja Barcelonan välillä lennetään 17.5.2013. Lentoaikataulu sopii pitkää viikonloppua harkitseville niin, että lähtö perjantaina onnistuu työpäivän jälkeen joten yhdellä maanantain vapaapäivällä voi Vuelingin lennoin viettää viikonloppuloman Barcelonassa.

Halpalentoyhtiönä Vueling ei ole aivan halvimpaan kategoriaan Ryanairin ja Wizzairin kanssa kuuluva vaan se on toimintatavoiltaan lähempänä hieman asiakasystävällisempiä EasyJetiä ja Norwegiania. Vuelingin nyt myynnissä olevat Helsinki-Barcelona lennot ovat hintatasoltaa aika samaa tasoa kuin Norwegianin vastaavat lennot eli 74,99€/suunta oli hinta satunnaisesti katsomalleni päivälle.

Lisää Vuelingin lentokohteista voit lukea esimerkiksi Cheap Flights Sales -sivustolta.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Norwegian Tukholma-New York ja Tukholma Bangkok halpalennot myynnissä

Norwegianin mannertenväliset halpalennot ovat vihdoinkin myynnissä. Myynnissä ovat ainakin halpalentoreitit Tukholma-New York ja Tukholma-Bangkok Norwegianin uusilla Boeingin Dreamliner 787 -lentokoneilla. Samoin myynnissä ovat reitit Oslo-New York ja Oslo-Bangkok.

Norwegianin New York -halpalentojen hinnat Tukholmasta ovat kesäkuussa halvimmillaan 421€/menopaluu (liput toki hinnoitellaan yhdensuuntaisina). Useimmilla päivävaihtoehdoilla hintataso kohoaa kuitenkin hintaluokkaan 500-600€. Bangkokin lennot ovat hieman tätä kalliimpia.

Norwegianin halpalennot kaukokohteisiin alkavat touko-kesäkuun vaihteessa. Esimerkiksi ensimmäinen Tukholma-New York halpalento lennetään 31.5.2013. Oslosta lennot alkavat päivää aikaisemmin eli 30.5.2013.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aer Lingus lopetti lennot Helsingistä ainakin talvikaudeksi

Aer Lingus on irlantilainen halpalentoyhtiö, joka lensi Helsinki-Dublin reittiä mutta ainakin talvikaudeksi 2012 lennot on lopetettu. En ihmettele sillä Aer Lingus ei varsinaisesti ollut enää viime aikoina kovin halpa kyseisellä reitillä. Toivottavasti Aer Lingus palaa reitille ensi keväänä ja edullisemmin hinnoin.

tiistai 30. lokakuuta 2012

SAS osakkeen kaupankäynti keskeytetty - Odotetaan isoja uutisia - SAS taloudellisissa ongelmissa - SAS konkurssiin?

Kaupankäynti SAS lentoyhtiön osakkeella on keskeytetty ja yhtiöltä odotetaan merkittäviä uutisia. SAS on ollut taloudellisissa ongelmissa joten kaikki vaihtoehdot isoista uutisista ovat mahdollisia. Viimekädessä SAS konkurssikaan ei ole mahdoton vaikkakaan ei todennäköinen sillä omistajat todennäköisesti haluavat pitää yhtiön hengissä ja ovat valmiit sitä tukemaan.

Päivitys 30.10.2012 klo 13.23: SAS kertoo pyrkivänsä omaisuuden realisoinneilla ja rahoitusneuvotteluilla saavansa taloutensa tasapainoon ja pyrkii näillä toimilla välttämään konkurssin.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Ryanair lopetti halpalennot Turusta

Jo pitkään pelätty tai ainakin odotettu Ryanairin päätös lopettaa halpalentonsa Turusta varmistui tosiaan tässä kuussa. Ryanairin halpalennot Turusta eivät ilmeisesti päässeet halpalentoyhtiön tavoitteeseen ja niinpä Ryanairin halpalennoille haluavien on jälleen suunnattava katseensa takaisin Tampereen ja Lappeenrannan halpalentoyhteyksiin. Viimeisen Ryanairin halpalennot Turusta lentävät nyt lokakuun lopussa. Alunperin liikenteen ilmoitettiin jäävän talvitauolle ja palaavan keväällä mutta valitettavasti paluusuunnitelmakin on nyt peruuntunut.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Bryssel Charleroi lentoasemalta Brysseliin

Turusta ainakin vielä lokakuun ajan pääsee suorilla Ryanairin halpalennoilla Bryssel Charleroin lentoasemalle ja vaihtoyhteyksien kautta jatkossakin ainakin Ryanairin ja Wizzairin lennoin. Kokosin tähän viestiin ohjeita miten Charleroin lentoasemalta pääsee parhaiten Brysselin keskustaan.

Shuttle bus Charleroista Brysseliin
Kun saavut Charleroin lentoasemalle ja kävelet matkatavarahallin jälkeen tullin läpi saapuvien lentojen aulaan, sinun täytyy etsiä oikealta Exit nro 4. Shuttle bus Brysseliin lähtee aivan tämän oven edustalta. Liput voi ostaa automaatista tai palvelutiskiltä. Menolippu on 13€ ja menopaluu 22€. Ostaessasi menopaluuta sinun tulee tietää paluuaikasi.

Miten pitkä on matka Charleroi Bryssel?
Charleroin lentoasemalta on aikataulun mukaan tunnin bussimatka Brysseliin mutta saapuessani ilta-aikaan matkaan on mennyt noin 45-50 minuuttia.

Minne Charleroi shuttle bus jättää ja mistä se lähtee Brysselistä?
Charleroin shuttle bus saapuu ja lähtee Brysselin Gare du Midi -rautatieasemalta. Tarkemmin sanottuna sen länsipuolen sisäänkäynnin edestä (Rue de France). Gare du Midi on Brysselin keskustan eteläosassa. Jos hotellisi on lähellä Grand Place -aukiota tai EU-kortteleissa, voit kävellä, jos siihen riittää intoa eikä sinulla ole raskaita laukkuja.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Norwegian Salzburg Itävallassa - Uusi suora halpalentoreitti Helsingistä

Norwegian avasi talvikaudeksi tammi-maaliskuu uuden suoran halpalentoreitin Helsingistä. Norwegian lentää talvikaudella kerran viikossa lauantai-iltaisin suoran lennon Helsinki-Salzburg ja luonnollisesti perään paluulennon. Viikon talvilomaa Itävallassa harkitseville siis uusi lentovaihtoehto. Yhdensuuntaisen Helsinki-Salzburg lennon hinta vaihtelee tällä hetkellä 39-79€ haarukassa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Ryanairin halpalennoin Kaunasiin 56€/menopaluu 5-7. lokakuuta

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna näyttäisi pääsevän Tampereelta Ryanairin halpalennoin Liettuan Kaunasiin pe-su hintaan 56€ menopaluu. Lentoajat ovat niin, että reissu onnistuu virka-aikaan työskenteleviltä ilman vapaapäiviä.

Turun lentoaseman terminaali 2. - Kuvia Turun halpalentoterminaalista

Turun lentoaseman kakkosterminaali on paikka, josta lähtevät tällä hetkellä Suomen halvimmat lennot. Turun Terminaali 2. on jo pidempään käyttänyt unkarilainen halpalentoyhtiö Wizzair ja viime kevättalvesta alkaen myös Ryanair. Ryanairin Turun lennot ovat toki jäämässä tauolle ensi marraskuusta alkaen. Toivottavasti Ryanair palaa Turkuun jälleen maaliskuussa 2013 talvitauon jälkeen.

Turun lentoaseman halpalentoterminaali ei ole koolla pilattu ja tällä hetkellä se pystyy palvelemaan vain yhtä lähtevää halpalentoa kerrallaan. Positiivinen puoli tässä on se, että lähtöporttia ei tarvitse etsiä, kun niitä ei ole kuin yksi. Palvelut Turun lentoaseman halpalentoterminaalissa rajoittuvat kahvioon, pieneen kioskiin, lasten leikkinurkkaan ja WC-tiloihin. Pankkiautomaattia Turun lentoaseman terminaali 2:ssa ei ole.

Turun Terminaali 2 lähtöportti
Turun lentoaseman halpalentoterminaalin ainoa lähtöportti on tämä ovi, josta pääsee kentälle. Kulku halpalentoyhtiöiden koneisiin tapahtuu aina ulkokautta Turussa.


Turun Terminaali 2 priority boarding odotustila

Priority Boardingin varanneille on varattu Turun lentoaseman halpalentoterminaalissa pieni oma odotustila.


Turun Terminaali 2 lasten leikkipaikka

Halpalentoa odottaville lapsille on odottelun ajaksi pieni leikkinurkkaus lähtöportin vieressä.


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Air100 aloittaa Helsinki-Pori lennot - Porista avataan jälleen lentoreitti Helsinkiin

Air100 yhtiö aloittaa lennot Porin ja Helsingin välillä, kertoo Helsingin Sanomat. Virallinen tiedotustilaisuus suorista Porin lennoista järjestetään huomenna torstaina. Air100 kertoo panostavansa liikematkustajiin eli mitään halpalentoreittiä Poriin ei ole ilmeisesti tulossa. Air100 on markkinointia ja lipunmyyntiä hoitava yhtiö. Itse lennot tulee lentämään tsekkiläinen CCA-Airlines. Koneet tulevat olemaan CCA-Airlinesin Saab 340 potkuriturbiinikoneita.

Edellinen toimija Porin lentoreitillä oli Fincomm/Flybe mutta Flybe lopetti lennot viime huhtikuussa kannattamattomina.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Wizzairin Xclusive members ale 15% kaikista 4.9 varatuista lennoista

Halpalentoyhtiö Wizzairin Xclusive clubilaiset saavat kaikista 4.9 varatuista lennoista 15% alennuksen.

Norwegianin Oulun aamulento kääntyi takaisin Helsinkiin

Helsingistä lähtenyt Norwegian-lentoyhtiön DY5602-lento Ouluun joutui kääntymään yllättäen takaisin kesken matkan tänä aamuna, kertoo Iltalehti. Kapteeni havaitsi koneessa teknisen vian ennen laskeutumista. Vika liittyi laitteistoon, joka auttaa konetta laskeutumaan vaikeissa sääolosuhteissa.  Jos Oulussa olisi ollut selkeä ilma, kone olisi voinut laskeutua aivan hyvin määränpäähän. Sumuisella ilmalla kapteeni tarvitsee laskeutumiseen kuitenkin laitteistoa, joka oli jostain syystä vioittunut, Norwegianin viestintäpäällikkö Åsa Larsson kertoo Iltalehdelle. Norwegianin lento palasi takaisin Helsinkiin, jonne se laskeutui normaalisti. Norwegianin mukaan matkustajille tarjottiin seuraavaa mahdollista lentoa Ouluun tai rahojen palautusta.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Blue1 lopettaa lennot Oulusta Helsinkiin

Lentoyhtiö Blue1 lopettaa liikennöinnin Oulusta Helsinkiin lokakuun alussa, kertoo Helsingin Sanomat. Blue1 lisää kuitenkin lentoja Oulusta Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Halpalentoyhtiö Vuelingin kaapatuksi epäiltu kone laskeutunut Amsterdamiin

Espanjalaisen halpalentoyhtiö Vuelingin Malagasta lähtenyt kone, jota Hollannin viranomaiset epäilivät kaapatuksi, on laskeutunut Amsterdamiin. Vuelingin edustajan Reutersille antaman lausunnon mukaan kyseessä ei ollut oikea konekaappaus vaan väärinkäsitys lennonjohdon ja pilotin välillä. Joka tapauksessa kaapatuksi epäilty kone laskeutui F-16 hävittäjien saattamana Amsterdamin Schipholin lentokentälle ja kaappausepäilu vaikeuttanee lentokentän liikennettä tänä iltapäivänä ja alkuillasta.

maanantai 27. elokuuta 2012

Halpalennot pääsiäiseksi 2013 - Halvat lennot pääsiäiseksi Kööpenhaminaan 83,40€/menopaluu

Halvimpia halpalentotarjouksia ei koskaan saa suurina juhlapyhinä mutta aikainen lentovaraaja saattaa saada kuitenkin kohtuullisia tarjouslentoja myös pääsiäisen kaltaisena juhlapyhänä. Esimerkiksi Kööpenhaminaan saa ensi pääsiäiseksi lennot Helsingistä Norwegianilla hintaan 83,40€. Menolento näille pääsiäisen halpalennoille on kiirastorstaina aamulento klo 7.00 ja paluu toisena pääsiäispäivänä klo 20.30 eli ajankohdatkaan eivät ole mitenkään huonot. Näillä halpalennoilla ei mene yhtään hotelliyötäkään perillä Kööpenhaminassa hukkaan.

Vaikka Kööpenhamina ei olisi mieleinen pääsiäsmatkakohde kannattaa muistaa, että lentotarjonta Kööpenhaminasta eteenpäin on huomattavasti Helsinkiä laajempi, joten matkaa voi jatkaa myös eteenpäin.

Air Balticille etsitään uutta vähemmistöomistajaa - Latvian valtio haluaa myydä osan Air Balticista

Latvian liikenneministeriö ilmoitti tänään Financial Timesissa myyvänsä lähes puolet halpalentoyhtiö Air Balticin osakkeista. Air Baltic ajautui viime marraskuussa lähes 100% Latvian valtion omistukseen kun pitkäaikaiset omistajien väliset riidat olivat kaataa pattitilanteessa olleen halpalentoyhtiön. Air Baltic tarvitsi viime vuoden lopulla kiivaasti rahoitusta omistajiltaan mutta Latvian valtio ja sijoitusyhtiö Baltic Aviation Systems eivät päässeet sopuun osakeannista. Lopulta pattitilanne laukesi Latvian valtion ostettua Baltic Aviation Systemsin osakkeet ja sijoitettua lisärahoitusta tappiolliseen lentoyhtiöön.

torstai 23. elokuuta 2012

Halpalentoyhtiöiden bonusohjelmat

Osalla halpalentoyhtiöistä on käytösä bonusohjelmia perinteisten lentoyhtiöiden tapaan ja osa taas kertoo siirtävänsä kaiken mahdollisen alennuksen jokaiseen lentohintaan eikä jaa asiakkailleen erillisiä bonuksia lennettyjen lentojen mukaan. Alla Suomesta lentävien halpalentoyhtiöiden bonusohjelmat tiivistetysti.


Ryanair - Ei bonusohjelmaa tai kanta-asiakasohjelmaa
Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair ei omaa bonusohjelmaa, jossa paljon lentävä voisi kerätä mitään etua lennetyistä halpalennoista.


Norwegian Rewards CashPoint-pisteet
Halpalentoyhtiö Norwegianin bonusohjelmassa voit kerätä CashPoints-pisteitä. Norwegianin CashPoints-pisteet ovat arvoltaa aina yhden NOK arvoisia eli noin 7,4 CashPointsia vastaa yhtä euroa alennusta.

Reward–bonusohjelman jäsenenä keräät CashPointeja seuraavasti:
-2% CashPoint -pisteitä tarjouslennon hinnasta (poislukien Norjan sisäiset lennot)
-10% CashPoint -pisteitä Full flex-lipun hinnasta

Edellä mainitut lippujen hinnat tarkoittavat hintaa ilman veroja ja lentokenttämaksuja. Näin ollen aivan halvimmista halpalennoista, joissa verot ja lentokenttämaksut ovat valtaosa lipun hinnasta, kertyy varsin vähän CashPointseja.

Parhaiten siis Norwegianin bonusohjelmasta hyötyy Full flex -lipuin matkaava liikematkaaja. Lisäksi ohjelmassa tulee kuukausittain kanta-asiakasetuja, jotka rehellisyyden nimissä eivät ole olleet viimeaikoina kovin kiinnostavia. Oma kokemukseni Norwegianin Rewards-ohjelmasta on se, että se on yksi yksinkertaisimmista ja helpoimmin hahmotettavista lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmista.


Wizzair - ei kanta-asiakasohjelmaa mutta maksullinen Xclusive Club 39,99€/vuosi

Unkarilaisella halpalentoyhtiö Wizzairilla ei ole maksutonta kanta-asiakasohjelmaa vaan maksullinen Xclusive Club, jonka vuosimaksu on 39,99€/vuosi. Vaikka jonkin verran Wizzairilla lennänkin en ole katsonut tarpeelliseksi liittyä ohjelmaan joten omakohtaisia kokemuksia Wizzair Xclusive Clubista en voi kertoa. Lähes kaikille Wizzairin lennoille Xclusive Clubilaisille on hieman alempi hinta, jolla clubilainen voi varata lennot itselleen ja yhdeksälle muulle matkustajalle.


Air Berlin Topbonus - Air Berlinin kanta-asiakasohjelma
Saksalaisella Air Berlinillä on Topbonus nimellä kulkeva kanta-asiakasohjelma, jossa kerätään maileja klassisella lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmamallilla. Air Berlinin Topbonusmaileja voi kerätä myös muiden One World -allianssin lentoyhtiöiden lennoilla eli esimerkiksi BA:n tai Finnairin lennoilla ellei jostain syystä satu olemaan niiden omien kanta-asiakasohjelmien jäsen.


Air Baltic - Baltic Miles -ohjelma ja Points kerääminen

Latvialaisella Air Balticilla on kanta-asiakasohjelma, jossa voit kerätä pointseja. Pointeja saa 1 kpl per käytetty euro Basic Class lennoista, 5 per käytetty euro economy class lennoista ja 10 pointsia jokaisesta business class lentoon käytetystä eurosta.


Flyben lennoista keräät Finnair Plus -pisteitä

Finnairin ja Flyben yhteistyön vuoksi Flyben lennoilla Suomessa, Ruotsissa ja Virossa voi kerätä Finnair Plus -pisteitä.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ryanair harkitsee 25% osakkeiden ostoa Stanstedin lentokentästä

Lontoon Stanstedin lentokentän omistusta ollaan järjestelemässä uudelleen ja halpalentoyhtiö Ryanair on Taloussanomien mukaan vakavasti harkitsemassa tarjousta 25% osakeomistuksesta tässä Lontoon merkittävässä halpalentokentässä.

Halpalennot uudeksi vuodeksi - Esimerkiksi Lontooseen 88€/menopaluu halpalennot

Jos haluat varata halpalennot uudeksi vuodeksi, alkaa kohta olemaan oikea aika toimia varausten suhteen. Suosittujen matkapäivien osalta hinnat tuskin laskevat matkustuspäivän lähetessä kuten hiljaisempina aikoina saattaa käydä. Uusi vuosi 2013 alkaa sopivasti pitkällä viikonlopulla, kun Uuden Vuoden aatto on maanantai ja 1.1.2013 on tiistai. Jos aaton saa vapaaksi töistä, voi siihen varata neljän päivän lomamatkan. Alla on esimerkkejä tällä hetkellä myynnissä olevista edullisista halpalennoista Uudeksi Vuodeksi 2013.
  • Helsingistä Lontooseen (Lontoo Gatwick) Norwegianin halpalennoin. pe 27.12 iltalento ja paluu 1.1.2013 iltalennolla 88€/hlö (Norwegian sivujen mukaan tällä hinnalla tosin enää yksi paikka vapaana)
  • Helsingistä Pariisiin (Pariisi Orly) Norwegianin halpalennoin. Pe 27.12 aamulento ja paluu ke 2.1.2013 päivälennolla 139,50€/hlö
  • Turusta Gdanskiin pe 28.12 iltalennolla ja paluu joko 31.12 tai 3.1.2013. Hinnat 81€/hlö ja 91€/hlö menopaluulennoista. 
  • Ryanairin halpalennot Tampereelta eivät näytä sisältävän mitään erityisen edullsia tarjouksia uudeksi vuodeksi.

tiistai 21. elokuuta 2012

Suomalainen halpalentomarkkina ei ole helppo edes Ryanairille

Vielä puolitoista vuotta sitten Ryanair ilkamoi kilpailijansa EasyJetin vetäytyessä Suomen pieniltä markkinoilta ja lopettaessa Helsinki-Lontoo ja Helsinki Pariisi -lentonsa. Tästä linkistä löytyy Ryanairin asiasta aikanaan julkaisema kilpailijaa avoimesti pilkannut tiedote. Pilkka osuu kyllä tänä syksynä ainakin osittan Ryanairia omaan nilkkaan sillä Ryanair on joutunut tunnustamaan, että sen hiljattain avaamat halpalentoreitit Turusta joudutaan sulkemaan ainakin talveksi. Toivottavasti tämä jää väliaikaiseksi ja Ryanair palaa vielä Turkuun keväällä. Samalla kun Ryanair pistää lentoreittinsä Turusta tauolle se vähentää liikennettä Tampereelta ja Lappeenrannasta lokukuun lopussa mutta tämä on ainakin osin luontaista lentokohteiden sesonkivaihtelua talvikauden osalta.

Norwegianin sivut eivät kestäneet syysalea

Norwegianin nettisivut eivät oikein kestäneet tänään alkanutta syysalea. Alla erilaisia ilmoituksia mitä olen itse saanut tämän aamun aikana Norwegian.com sivustolta.

Silloin kun Norwegian.com jaksoi latautua tuli ilmoitus "Tällä hetkellä on ruuhkaa".


Välillä hintakalenteri latautui mutta tämän näköisenä.


Teknisk feil tai Service Temporarily Unavailable.

Norwegianin syysale jumittaa Norwegian.com sivuja

Halpalentoyhtiö Norwegianin nettisivut näyttävät ruuhkautuvan pahasti tänään alkaneesta syysalesta. Sen verran mitä pääsin alehintoja katselemaan, ei alennushinnoissa ollut mitään maailmaa mullistavaa halpalentoa. Service temporary unavailableen turhautuneille siis tiedoksi, että mitään huipputarjouksia teiltä ei mene ohi.

maanantai 20. elokuuta 2012

Italialainen halpalentoyhtiö Wind Jet konkurssiin

Italialaisen halpalentoyhtiö Wind Jetin konkurssiuutinen viime ajoilta tuskin liikuttanee monia suomalaisia, sillä Wind Jetillä ei ole ollut lentoja Suomesta. Wind Jetin suosituimmat lentoreitit olivat Venäjän ja Italian välillä olevia charterlentoja. Lisäksi yhtiöllä oli halpalentoreittejä esimerkiksi Prahasta ja Egyptistä.

torstai 16. elokuuta 2012

Erittäin halpoja halpalentoja Keski-Euroopassa - Lentoja alkaen 7€/suunta

Englanninkielisessä halpalentoblogissani on koottuna muutamia halpalentotarjouksia lähinnä Keski-Euroopasta. Pidempää Euroopan matkaa suunnitteleville sieltä saattaa löytä mielenkiintoisia tarjouksia myös suomalaisesta näkökulmasta. Kirjoitukse Extremely cheap flights in Europe löydät linkistä. Halvimmat halpalennot ovat Ryanairin ja Wizzairin lentoja ja edullisimmat ovat vain 7€/suunta.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Norwegian lupailee suurta syysalea ensi tiistaina 21.8 alkaen

Halpalentoyhtiö Norwegian lupailee mainoskirjeessään suurta syysalekampanjaa, jonka tarjouslennot tulevat myyntiin tiistaina 21.8 alkaen. Mitään tarkkoja tietoja alelipuista Norwegian ei ole antanut joten aika näyttää mitä Noregianin suuri syysale sisältää. Syysalelle ei ole määritelty ajallista kestoa vaan alelippuja on ilmeisesti tietyt kiintiöt ja ale jatkuu niin kauan kuin alehintaisia lippuja riittää.

perjantai 10. elokuuta 2012

Suomesta lennettävät halpalennot

Suomesta lennettävät halpalentoreitit ovat muuttuneet sitten edellisen kerran kun tein kattavan kirjoituksen siitä, minne kaikkialle Suomesta lennetään suoria halpalentoja. Niinpä nyt lienee sopiva aika koota yhteen taas Suomesta lennettävät suorat halpalennot ulkomaille.

Aer Lingus halpalennot Helsingistä
Irlantilainen ainakin puoliksi halpalentoyhtiöksi laskettava Aer Lingus lentää Helsingistä suorat lennot Dubliniin kolmesti viikossa tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.

Air Baltic halpalennot Suomesta
Air Baltic lentää Suomesta vain suoria lentoja Riikaan. Riikaan lennetään Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Lappeenrannasta, Vaasasta ja Oulusta. Riika on Air Balticin keskuspaikka, josta se tarjoaakin sitten monia jatkoyhteyksiä suomalaisille halpalentomatkustajilleen.

Air Berlin halpalennot Helsingistä
Saksalainen halpalentoyhtiö Air Berlin lentää Helsingistä suorat halpalennot päivittäin Berliiniin ja Düsseldorfiin.

Flybe halpalennot Helsingistä
Finnairin kanssa yhteistyötä tekevä Flybe lentää kotimaanlentojen lisäksi Helsingistä halpalentoja Ruotsin Norrköpingiin ja Viron Tartoon.

Norwegian halpalennot Helsingistä
Halpalentoyhtiö Norwegianilla on Helsingistä seuraavat suorat reitit:
  • Helsinki-Alicante halpalento
  • Helsinki-Barcelona halpalento
  • Helsinki-Gran Canaria halpalento
  • Helsinki-Korfu halpalento
  • Helsinki-Kreeta Hania halpalento
  • Helsinki-Kööpenhamina halpalento
  • Helsinki-Lontoo (Gatwick) halpalento
  • Helsinki-Malaga halpalento
  • Helsinki-Mallorca Palma halpalento
  • Helsinki-Nizza halpalento
  • Helsinki-Oslo halpalento
  • Helsinki-Pariisi (Orly) halpalento
  • Helsinki-Rodos halpalento
  • Helsinki-Rooma (Fiumicino) halpalento
  • Helsinki-Split halpalento
  • Helsinki-Teneriffa halpalento
  • Helsinki-Tukholma halpalento
Norwegian halpalennot Oulusta
Oulusta Norwegian lentää suoraa halpalentoreittiä Gran Canarialle.

Ryanair halpalennot Lappeenrannasta
Lappeenrannasta Ryanair lentää suoria halpalentoja Düsseldorf (Weeze) kentälle ja Milano Bergamoon.

Ryanair halpalennot Tampereelta
Ryanairin suorat halpalentoreitit Tampereelta ovat:
  • Tampere-Alicante halpalento
  • Tampere-Bremen halpalento
  • Tampere-Budapest halpalento
  • Tampere-Edinburgh halpalento
  • Tampere-Frankfurt (Hahn) halpalento
  • Tampere-Kaunas halpalento
  • Tampere-Lontoo Stansted halpalento
  • Tampere-Malaga halpalento
  • Tampere-Milano Bergamo halpalento
  • Tampere-Palma halpalento
  • Tampere-Rooma halpalento
  • Tampere-Trapani halpalento
Ryanair halpalennot Turusta
Turusta Ryanairilla on neljä halpalentokohdetta: Barcelona Girona, Bryssel Charleroi, Lontoo Stansted ja Malaga.

Wizzair halpalennot Turusta
Wizzair lentää halpalentoja Turusta Gdanskiin ja Budapestiin.

tiistai 7. elokuuta 2012

Ryanairilla Tampere-Budapest lentoja alkaen 6,99€/suunta

Ryanairilla on myynnissä tällä hetkellä halpoja Tampere-Budapest lentoja. Mainostettu halvin hinta on jopa 6,99€/suunta. Tällä halvimmalla hinnalla on matkustuspäiviä erittäin rajoitetusti mutta hinnoilla 10-20€/suunta löysin jo useita päiviä, jolloin pääsee Tampereelta halpalennoin Budapestiin. Jos vain omat aikataulut ovat joustavat, on hyvät mahdollisuudet saada Ryanairilla kaikkine kuluineen 50€/menopaluu halpalennot Tampereelta Budapestiin.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kokemuksia Ryanairin Turku-Lontoo Stansted halpalennolta

Ryanair lentää Suomesta Lontoon Stanstedin kentälle sekä Tampereelta että Turusta. Itse olen lentänyt viimeksi Turusta ja niinpä kertoilen matkakokemukeni siitä näkökulmasta.

Kokemuksia Ryanairin lentojen varaamisesta ja web check-in tekemisestä
Nämä kokemukset koskevat pitkälti mitä tahansa Ryanairin lentojen varaamista. Vaikka pidän halvalla lentämisestä ja olen mielestäni varsin kokenut halpalentoyhtiöiden kaikenlaisiin omituisiin rahastusyrityksiin, enkä polta niihin helposti hermojani, pidän Ryanairia yhtenä epämiellyttävimmistä halpalentoyhtiöistä varata lentoja. Toki nykyään tunnen heidän kotisivujensa omituiset temput kuten pop-up -ikkunassa avautuvat hotellimainokset sekä aina välillä kyseltävän turvakoodin naputtelun mutta kyllä ne silti ärsyttävät kokenuttakin asiakasta. Kokemattomalle halpalentojen varaajalle lentojen varaaminen ilman minkään maksullisen lisäpalvelun ostamista saattaa olla aikamoinen taistelu. Esimerkiksi kohdassa, jossa lentojen mukaan yritetään myydä väkisin lisämatkavakuutusta, tulee pitkästä maalistasta valita kohta Don't cover me, joka sijaitsee aakkostettuna pitkän maailman maat sisältävän listan keskelle. Varaan lennot aina ilman mitään maksullista lisäpalvelua varausvaiheessa ja suosittelen sitä siinä kohtaa muillekin. Maksullisia lisäpalveluita voi nimittäin helposti lisätä vielä verkossa tapahtuvan check-in yhteydessä ja jos tarvitse matkalaukkua ruumaan tai muuta, varaan ne itse yleensä sitten siinä vaiheessa kun tiedän tarkan matkatavarani koon. Ryanairin check-in ja boarding passien tulostaminenhan kannattaa aina tehdä itse verkossa sillä lentokentällä se on maksullista ja kallista. Matkatavarat kannattaa mitata ja punnita tarkasti sillä eri painoisilla ja kokoisilla laukuilla on omat maksunsa. Käsimatkatavaroita saa ilmaiseksi ottaa vain yhden ja sen kokorajat kannatta aina tarkastaa ennen halpalennolle lähtöä. Turun lentoasemalla lähtiessä käsimatkatavaraani ei ole koskaan mittailtu mutta punnittu on ja matkalta palatessa matkatavaroita saatetaan mitata paluulentokentällä.

Turun lentoaseman 2. Terminaali
Turun lentoaseman halpalentoterminaali eli 2. Terminaali sijaitsee rahtiterminaalin vieressä ja autolla tultaessa käännytään lentoasemalle johtavalta tieltä vasemmalle hieman ennen Turun lentoaseman pääterminaalia. Turun lentoaseman 2. terminaali on lähes kaikille paikalle saapuville ensikertalaisille järkytys mutta kokemuksieni mukaan se on ulkonäköään parempi paikka. Terminaali on erittäin pieni mutta toisaalta sieltä lähtee aina vain yksi lento kerrallaan, mikä tekee toiminnasta selkää ja suoraviivaista. Terminaalista löytyy WC, kahvio, minikauppa/kioski ja lasten leikkikulmaus sekä ulkona oleva tupakointialue. Paikka on karu mutta henkilökunta on pääosin ystävällistä ja hiljaisella lentoasemalla halpalentokoneen ei tarvitse odotella lähtövuoroja vaan kone pääsee laskeutumaan ja lähtemään kun on valmis. Suurin miinus on osittain ulkona tapahtuva jonotus, mihin suomalainen ilmasto tekee välillä omaa eksotiikkaansa.

Ryanairin halpalento - lentokokemuksia Turku-Lontoo Stansted halpalennolta
Ryanair Turusta lähteävät lennot lentävät useimmiten Boeing 737-800 lentokoneilla, joita esimerksi Norwegiankin käyttää. Ryanairin halpalentokoneet eivät välttämättä ole kovin vanhoja mutta pikaiset siivoukset jättävät koneisiin toki aina omat jälkensä ja pieni nuhjaisuus niissä usein on. Ryanairin halpalentojen myyntikärryn hinnat ovat mielestäni aikalailla lentoasemakahvilan hintoja vastaavia eli toki hintavia mutta eivät mitään ryöstöhintoja. Tax-free tarjouksia en itse juuri lennoilta osta mutta, jos olet jatkamassa lentokenttäkuljetuksin, kannattaa tarkastaa etukäteen millä hinnalla lentokenttäkuljetukset saa maista sillä Ryanairin lennoilta niitä saattaa saada edullisemmin. Esimerkiksi Lontoo Stanstedistä halvin kuljetus Lontooseen on bussi mutta kalliimpi Stansted Express -juna on nopeampi. Jos päädyt Lontoon Cityn lähelle vievään Stansted Express junaan, sen lippuja Ryanair myy Lontoon lennoillaan ja ainakin aina matkustaessani niitä on ollut kampanjassa myynnissä halvemmalla kuin lentoasemalla.

Aikataulullisesti Ryanair lentää varsin usein jopa aikataulusta hieman etuajassa. Halpalentoyhtiöthän toimivat niin, että koneet vaihtavat matkustajia erittäin nopeasti ja lentokone lähtee saavuttuaan lähes heti uudelle lennolle ja aikataulussa pysyminen on tässä businessmallissa erittäin tärkeää. Siksi erittäin iso osa Ryanairin halpalennoista lähtee ajoissa mutta toisaalta tämä halpalentomalli johtaa äkillisten ongelmien sattuessa aikataulumyöhästelyjen nopeaan kertautumiseen ja venymiseen. En tiedä olenko ollut onnekas mutta itselleni Ryanairin halpalennoilla ei ole koskaan osunut myöhästymisiä. Toki lennänkin Ryanairilla lähes pelkästään silloin kun lentoja on tarjolla erittäin halvalla ja nämä ovat myös hiljaisimpia ja vähäruuhkaisimpia aikoja.

Kokemuksia Lontoo Stanstedin lentokentältä
Lontoon lentokentistä Heathrown jälkeen lähempänä oleva halpalentokenttä on Gatwick, jonka jäljkeen tulee Ryanairin ahkerasti käyttämä Stansted. Tämäkään ei toki ole Lontoon kaukaisin halpalentokenttä sillä Lontooseen lennetään myös vielä kauempana olevalle Lutonin kentälle. Esimerkiksi Wizzair lentää monet lentonsa Lontoo Lutonin kentälle. Stanstedin kenttä on toki kaukana Lontoon keskustasta mutta yhteydet Stanstedin kentälle ovat hyvät ja Stanstedin kentällä on Lontoon mittapuulla edullisia lentokenttähotelleja. Jos joutuisin yöpymään Stanstedin kentällä tarkistaisin aina ensimmäisenä Radisson Blu hotellin hinnan, sillä se on Stanstedin lentokenttähotelleista lähin ja sieltä pääsee jopa yhdyskäytävää lentokentälle. Toki muutkin lentokenttähotellit ovat lähellä mutta juuri ja juuri sen matkan päässä, että edellyttävät shuttle bus -kuljetusta, joka taas vie oman aikansa.

Norwegianilla kahden päivän ajan kampanjassa lentoja 25€/suunta - Halvat viikonloppulennot Tukholmaan

Norwegianilla on kampanjassa myynnissä tämän ja huomisen ajan muutamia kohteita lähiajoille tarjouksessa. Halvimpia ovat kotimaankohteiden 25€/suunta halpalennot sekä halpalennot Helsinki-Tukholma alle 25€ hintaan. Mielenkiintoisimpia ovat syyskuussa olevat perjantain lennot hinnoilla 23,80 ja 24,80€/suunta. Kun samoilla viikoilla sunnuntain paluulennot maksavat alle 60€/suuunta saa syyskuussa hauskan viikonloppuvisiitin Tukholmaan halvimmillaan 76,60€/menopaluu halpalentohintaan.

Stockmannin Hullut Päivät syksy 2012 lentotarjoukset

Mikäli Stockmannin Hullut päivät ovat taas syksyllä 2012 viikolla 41 osuu se ajankohtaan 10-14.10.2012. Perinteisestihän Stockmannin Hullut Päivät ovat viisipäiväiset ja aina keskiviikosta sunnuntaihin. Kirjoitan Stockmannin Hullujen päivien syksyn 2012 lentotarjouksista taas heti ensimmäisenä kun niistä on jotain tietoa tarjolla.

Syyskuussa superhalpa pikavisiitti Budapestiin Ryanairilla - menopaluu halpalennot 36,88€

Ryanairilla on ainakin syyskuussa joitakin superhalpoja lentoja Tampereelta Budapestiin. Esimerkiksi 18-20.9 voisi tehdä pikavisiitin Unkarin pääkaupunkiin Ryanairin lennoin, jotka tällä hetkellä maksavat 36,88€/menopaluu. Luottokorttimaksusta tähän päälle tulisi muistaakseni 12€ eli 48,88€ maksamalla nuo lennot saisi varattua maksaen suomalaisella luottokortilla.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Air Berlin uusi halvempi hintaluokka Just Fly

Air Berlin on ollut palveluiltaan jotain halpalentoyhtiön ja palvelulentoyhtiön väliltä. Nyt Air Berlin on ottanut käyttöön uuden palveluiltaan rajatumman hintaluokan Just Fly. Just Fly -hinta ei sisällä ruumaan menevää matkalaukkua ja istumapaikan varaaminen ei ole mahdollista. Just Fly -lentolippua ei voi perua eikä muuttaa edes lisämaksusta. Just Fly -lennolle check in on tehtävä etukäteen verkossa eikä sitä voi tehdä enää lentokentän lähtöselvitysautomaatista. Välipalat ja alkoholittomat juomat kuitenkin kuuluvat myös tämän halvimman hintaluokan lippuun. Uudet Just Fly -hintaisten lippujen piti tulla myyntiin 1.7.2012 jälkeisille linnoille. Yritin äsken tarkistaa hintoja mutta Air Berlinin verkkosivut näyttivättoimivan huonosti. Just Fly hintoja ei vielä saanut näkyviin ja usein lentohaku päättyi virheilmoitukseen.

Lisäys 2.7.2012: Air Berlinin sivuilla kerrotaan, että Just Fly lentojen saatavuudessa on rajoituksia ja niin todellä näyttää olevan. Just Fly -hintaa ei voi saada yhdensuuntaiselle lennolle eikä kaukolennolle. Lisäksi perilläoloajassa kerrotaan olevan rajoituksia ja matkan lähtöön voi olla enintää 7 vuorokautta. Kaikkien näiden rajoitusten jälkeen en kyllä ainakaan itse saanut äsken Air Berlinin sivuilla Helsingistä lähtevillä Düsseldorf tai Berlin lennoille Just Fly -hintaa esiin millekään päivälle vaikka yritinkin kaikki ehdot täyttäviä päiviä varata. Toivottavasti halvempia Just  Fly -lentoja joskus tulee oikastikin myyntiin eikä kyse ole vain teoreettiseksi jäävästä hintaluokasta.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Superhalpa viikonloppuloma Kaunasiin - Ryanairilla pe-su Kaunasiin 25,98€/menopaluu

Jos työt eivät salli loman pitämistä mutta mieli tekee edes lyhyelle edulliselle matkalla, on Ryanairilla myynnissä ehkä lento juuri sinulle. Ainakin tällä hetkellä voit varata Ryanairin sivuilla Tampere-Kaunas lennot pe-su 17-19.8.2012 hintaan 25,98€/menopaluu. Menolento lähtee perjantaina 17.8 klo 21.50 ja paluulento Kaunasista sunnuntaina 19.8 klo 20.05. Tampereelle Ryanairin halpalento saapuu aikataulun mukaan klo 21.40.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kuluttajaviraston sivuilla voi hakea korvauksia Air Finlandin valmismatkoista - Korvaushakulomake Air Finlandin asiakkaille

Kuluttajaviraston sivuilla on julkaistu sähköinen hakulomake, jolla voi hakea korvauksia Air Finland Holidaysin konkurssin vuoksi peruuntuneista valmismatkoista ja tilauslentolipuista. Air Finlandin reittilennoista ei kuluttajaviraston kautta voi hakea korvauksia. Korvaushakemukset tulee toimittaa Kuluttajavirastoon 1.10. 2012 kello 16.15 mennessä. Päätösten teko korvauksista alkaa vasta sen jälkeen.

Hakulomake ja lisätietoa aiheesta löytyy Kuluttajaviraston sivuilta:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/tiedotteet/tiedotteet-2012/lentoyhtio-air-finland-konkurssiin-korvausta-voi-hakea-sahkoisella-lomakkeella

Korvaushakemuslomakkeen lisäksi Kuluttajavirasto on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan ulkomaille jääneitä Air Finlandin asiakkaita aletaan lennättää takaisin Suomeen viimeistään huomenna 28.6.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Air Finland konkurssiin

Air Finland on tänään hakeutunut konkurssiin. Kuluttajavirasto lupaa lähipäivinä tiedottaa jo matkan ostaneille korvausten hakemisesta.

Norwegianilla äkkilähtölentoja myynnissä 26 ja 27.7

Halpalentoyhtiö Norwegianilla on erä halpalentoja äkkilähtötarjouksessa alk 25€/suunta. Tähän halvimpaan hintaan on kotimaanlentoja sekä lyhyitä euroopanlentoja. Muitakin tarjoushintoja on kuten esimerkiksi äkkilähtölento Nizzaan 55€/suunta. Nämä Norwegianin halpalentojen äkkilähtöhinnat ovat voimassa huomiseen 27.7 klo 23.59 asti.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Halpabussi Helsingistä Turun lentoasemalle - Onnibus kuljettaa helsinkiläisiä Ryanairin lennoille Turkuun

Suomessa Ryanair karttaa edelleen Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja käyttää halvempia Turun ja Tampereen lentoasemia sekä Lappeenrantaa, joka houkuttelee paljon venäläismatkustajia. Helsinkiläiselle halpalentomatkustajalle avautuin 4.6.2012 uusi mahdollisuus, kun halpabussiyhtiö Onnibus aloitti säännölliset vuorot Helsingistä Turkuun/Raisioon. Nämä Onnibusin vuorot kulkevat Turun lentoaseman kautta.

Helsingistä Onnibusin vuorot lähtevät Kampista. Onnibusin verkkosivujen mukaan lähtölaituri Helsinki-Turku halpabussille on kaukoliikennelaituri 9. Hinnat ovat verkkokaupasta ostaen alkaen 3€/suunta.

Halpabussin aikataulu Turun lentoasemalle on alla:

Lähdöt Helsingistä
Arkisin: 8:30, 10:45, 16:15 ja 18:45
Lauantaisin: 10:45 ja 18:45
Sunnuntaisin: 10:30 ja 18:45

Helsinki-Turun lentoasema matka-aikaa en suoraan löytänyt Onnibusin verkkosivuilta mutta matka-aika päätepysäkille Raisioon on 2h 40 minuuttia ja lentoasema on hieman ennen Raision pysäkkiä joten noin 2h 30 minuuttia lienee aika Helsingistä Turun lentoasemalle. Tämä täsmäisi siihen, että omalla autolla hieman suorempaa reittiä olen ajanut Helsingistä Turun lentoasemalle yleensä noin kaksi tuntia.

Halpalennoin viikonloppumatkoja ensi syksynä - Syksy 2012 halvat lennot

Suomesta lentävistä halpalentoyhtiöistä esimerkiksi Norwegianilla halvimmat hinnat, joitakin yksittäisiä kampanhatarjouksia lukuunottamatta, ovat lennoille, joille on vähän kysyntää tai jotka ovat vielä niin kaukana tulevaisuudessa, että lippuja ei ole myyty. Jos mielii Norwegianin siivin halvalle kaupunkilomalle ensi syksynä tai talvena on ehdottomasti nyt oikea aika katsoa hintakalenterista sopisiko jokin halpa lentohinta omiin matkustussuunnitelmiin. Norwegianilla ei tällä hetkellä ole mitään aivan huippuhalpaa hintatarjousta minnekään mutta kohtuullisen edullisia lentohintoja monenakin päivänä esimerkiksi Lontooseen ja Pariisiin. Menopaluulennot saa 100-120€ moneenkin ajankohtaan. Lontoossa tulee käytyä työn puolesta mutta Pariisia Norwegianin siivin ajattelin itse varata. Lentoajat sopivat hyvin pitkään viikonloppuun. Lontoossa voi vierailla viikonloppureissulla jopa käyttämättä vapaapäivää sillä menolento on pe iltana ja paluu myöhään su iltana.

Air Berlinin hinnat ovat hieman noussee ja halvimpia 49€/suunta hintoja ei näkynyt tällä hetkellä myynnissä mutta toisaalta seuraavan hintaluokan 58€/suunta hintoja oli tarjolla varsin monelle päivälle ensi syksynä. Hieman yli satasen menopaluulennoin pääsee siis ensi syksynä Air Berlinillä Düsseldorfiin ja Berliiniin monena päivänä.

Jos haussa on tätäkin halvemmat halpalennot, kannattaa katsoa Ryanairin reitit Tampereelta, Turusta ja Lappeenrannasta. Ryanairhan lentää esimerkiksi Lontoo Stanstediin, Milanon Bergamoon, Bryssel Charleroihin, Liettuan Kaunasiin ja useampaan Saksan kaupunkiin.

Edullisimmat lennot Suomesta ovat ensi syksynäkin ajoittain lähes ilmaiset Wizzairin Turku-Gdansk -lennot. Tällä hetkellä hinnat lähtevät 9,99€/suunta mutta 0,99€/suunta superpromokampanjoita tulee aina ajoittain. Wizzairin toinen halpalentokohde Turusta on Budapest, jonne ei ihan 0,99€ lentokampanjoita ole mutta alle satasen menopaluulentoja Turusta Budapestiin saa usealle päivälle ensi syksynä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Halvimmat halpalennot heinäkuussa - Halvimmin lennoin kesälomamatkalle

Halpalennot ovat kaikkein edullisimpia ajankohtina, jolloin matkustajia on vähän, mutta toki heinäkuullekin löytyy vielä halpalentoja kohtuullisen edullisin hinnoin. Kokosin alle löytämiäni halpalentoja Suomesta ulkomaille tulevana heinäkuuna. Hinnat ovat tänään tätä kirjoitettaessa myynnissä olevia hintoja sisältäen kaikki pakolliset verot ja varausmaksut muttei mitään vapaaehtoisia lisäkuluja.
  • Ryanair Tampere-Kaunas, 44€/menopaluu. Tähän hintaan matkan saa esimerkiksi menolennolla 11.7 ja paluulennolla 18.7.
  • Norwegian Helsinki-Tukholma, 76€/menopaluu. Tähän hintaan matkan saa esimerkiksi menolennolla 19.7 ja paluulennolla 26.7.
  • Wizzair Turku-Gdansk, 58€/menopaluu. Tällä halvimmalla hinnalla matkan saa valitettavasti vain yhden yön reissuun 5-6.7. Muilla päivävaihtoehdoilla hinta nousee päivästä riippuen joitakin kymmeniä euroja.
  • Norwegian ja Blue1, Helsinki-Kööpenhamina, monia päivävaihtoehtoja, jolloin meno-paluulennot alle 100€.
  • Ryanair, Turku-Bryssel (Charleroi), 80€/menopaluu menolennolla 3.7 ja paluulennolla 31.7. Aiempi paluu nostaa lentohinnan yli 100€ mutta toki edelleen erittäin halvoista lennoista on kyse.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Norwegian vahvisti sadan Airbus A320neo-lentokoneen tilauksen

Kauppalehden mukaan halpalentoyhtiö Norwegian vahvisti sadan A320neo-lentokoneen tilauksen Airbusilta. Kauppa on Euroopan ilmailuhistorian suurimman konetilauksen toinen puolikas. Norwegian teki Euroopan ilmailuhistorian suurimman konetilauksen tammikuun lopulla. Se aikoo ostaa kaiken kaikkiaan 222 uutta lentokonetta Airbusilta ja Boeingilta. Norjalaisyhtiön nyt vahvistama Airbus-tilaus on merkittävä ranskalaiselle lentokonevalmistajalle, sillä aiemmin Norwegian on asioinut vain amerikkalaisen Boeingin kanssa ja lentänyt sen lentokonekalustolla.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Halvat lennot Luxemburgiin - Ryanairilla Frankfurt-Hahn tai Bryssel Charleroi lennoin Luxemburgiin

Halpalentoyhtiö Ryanair lentää Tampereelta halpalentoja Frankfurt-Hahn lentokentälle usein erittäin edullisesti sillä Frankfurt-Hahn on halpalentoyhtiölle tärkeä tukikohta, josta monet matkustajat jatkavat eteenpäin Ryanarin halpalennoin. Itse Frankfurtin keskustaan Frankfurt-Hahnin lentoasemalta on melko pitkä matka ja liike-elämän tylsä businesskaupunki ei muutenkaan ole mikään suurin turistien nähtävyys. Paljon mielenkiintoisempi matkakohde on kuitenkin Frankfurt-Hahnin lentoaseman länsipuolella oleva Luxemburg, jonne pääsee lentokentältä bussilla, joka vie aikataulun mukaan tunnin ja 40 minuuttia. Suurimman reittiä operaoivan bussiyhtiön hinta tarkastamalleni satunnaiselle päivälle näytti olevan 19€. Tarkemmin voit tutkia bussiyhtiön omilta verkkosivuilta http://www.flibco.com/.

Hieman Frankfurt-Hahn -lentoasemaan pidempi bussimatka Luxemburgiin on Bryssel Charleroi lentokentältä, jonne Ryanair lentää Turusta myös usein halpoja lentoja.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Blue1 aloitti suorat Lappeenranta-Kööpenhamina lennot

Blue1 aloitti nyt kesäkuun alussa suorat Lappeenranta-Kööpenhamina lennot neljästi viikossa. Halvimmillaan Lappeenranta-Kööpenhamina lentoa pääsee lentämään tällä hetkellä 43€/suunta ja monina päivinä hinta näyttäisi olevan 50-69€/suunta. Toki monina suosituimpina päivinä yhdensuuntaisen lipun hinta nousee yli sadankin euron.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Flybe ottaa operoitavakseen Finnairin Euroopan reittejä

Finnair ja Flybe kertoivat tänään aiesopimuksestaan, jolla 12 Finnairin Embraer-konetta ja niiden liikennöinti siirtyy Flybelle. Lokakuusta 2012 lähtien Flybe operoisi näitä koneita Finnairin reiteillä Finnairin puolesta. Aiesopimus on osa Finnairin toimia yhtiön Euroopan liikenteen kannattavuuden parantamiseksi, kertoo Finnair. Finnair vastaa lentojen myynnistä, markkinoinnista sekä asiakastuesta, mutta Flybe operoi lennot.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Wizzairilla äkkilähtö Budapestiin - Turku-Budapest-Turku 37,98€ - Halpalentotarjous

Halpalentoyhtiö Wizzairilla on lähitulevaisuudessa muutamia erittäin houkuttelevasti hinnoiteltuja halpalentoja Turusta Budapestiin. Alla olevat hinnat ovat halpalentojen Turku-Budapest-Turku menopaluuhintoja sisältäen halvimman maksutavan mukaiset kaikki pakolliset varausmaksut.
  • Meno Turku-Budapest 22.5 ja paluu 26.5.2012 Budapest-Turku 37,98€/menopaluu
  • Meno Turku-Budapest 29.5 ja paluu 2.6.2012 Budapest-Turku 37,98€/menopaluu
  • Meno Turku-Budapest 29.5 ja paluu 5.6.2012 Budapest-Turku 37,98€/menopaluu
Yllä olevat hinnat ovat halvimmalla maksutavalla eli verkkomaksuna pankkitilille. Luottokorttimaksu lisää menopaluulennon kustannuksia Wizzairilla 8€.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Wizzair 20% alennuskampanja tänään kaikista lennoista Wizz Xclusive Clubin jäsenille

Turusta lentävällä halpalentoyhtiö Wizzairilla on tänään yhden päivän mittainen 20% alennuskampanja, jossa kaikki lennot ovat tarjouksessa Wizz Xclusive Clubin jäsenille. Wizzairhan lentää Turun kakkosterminaalista halpalentoja Gdanskiin ja Budapestiin.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ryanairilla halpoja Turku-Bryssel lentoja toukokuussa

Halpalentoyhtiö Ryanairilla on tässä toukokuussa muutamina päivänä erittäin houkuttelevia hintoja Turku-Bryssel lennoille. Jos työt tai opinnot mahdollistavat pikaisen visiitin keskellä viikkoa Brysseliin, pääsee sinne esimerkiksi 22-24.5 hintaan 15,98€/menopaluu. Toukokuun lisäksu myös kesäkuun alussa on erittäin edullisia halpalentoja Brysseliin.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Halpalennot Turusta Gdanskiin juhannuksen alusviikolla

Turusta lentävällä halpalentoyhtiö Wizzairilla on halpoja lentoja Turusta Gdanskiin juhannuksen alusviikolla. Ellei muuta asia Gdanskiin ole, voi sieltä ainakin käydä hakemassa edulliset juhannusjuomat. Turusta Gdanskiin pääsee ma 18.6 hintaan 9€ ja ke 20.6 hintaan 13€. Paluulento Gdanskista Turkuun maksaa pe 22.6 vain 9€. Jos Gdanskiin haluaa jäädä viettämään juhannusta pääsee takaisin Turkuun 24.6 hintaan 48€.

Halpoja Ryanairin halpalentoja Turusta Brysseliin (Charleroi)

Ryanair lentoo lähitulevaisuudessa monia halpoja lentoja Turusta Brysseliin. Esimerkiksi menolento Turku-Bryssel (Charleroi) on 14€ seuraavina päivinä: 17.5, 19.5 ja 22.5. Vastaavasti samaan 14€ hintaan pääsee palulennon ainakin 22.5 ja 25.5.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Halvimmat lennot juhannukseksi - Alle satasen halpalentoja juhannukseksi

Jos suunnitelmissa on viettää juhannusta muualla kuin kotimaassa, alkaa olla parhaat mahdolliset hetket varata halpalennot juhannukseksi. Kokosin muutamia esimerkkejä tällä hetkellä myynnissä olevista halvimmista halpalentovaihtoehdoista juhannusmatkaksi. Alle satasen menopaluulennoin pääsee lähimaihin moneenkin paikkaan.

Halvat lennot juhannukseksi ke-su
Jos juhannusmatkaan pääsee lähtemään jo keskiviikkona, ovat alla olevat vaihtoehdot halvimpia lentoja Suomesta juhannukseksi:
  • Tampere-Kaunas Ryanair, 46€/menopaluu, lähtö ke 21.50 ja paluu su 21.40
  • Turku-Gdansk Wizzair, 57€/menopaluu, lähtö ke 18.35 ja paluu su 18.05
  • Lappeenranta-Düsseldorf Weeze Ryanair, 95€/menopaluu, lähtö ke 10.35 ja paluu su 10.55
Halvat lennot juhannukseksi to-su
Jos juhannusmatka on tarkoitus aloittaa to, ovat alla olevat vaihtoehdot tällä hetkellä halvimpia myynnissä olevia:
  • Turku-Gdansk Wizzair, 76€/menopaluu, lähtö to 17.45 ja paluu su 18.05
  • Helsinki-Tartto Flybe, 111€/menopaluu, lähtö to 9.20 ja paluu su 21.45
  • Helsinki-Kööpenhamina Norwegian, 136€/menopaluu, lähtö to 07.00 ja paluu su 23.45
Halvat lennot juhannukseksi pe-su
Alla olevat ovat halvimmat lennot perjantaina lähtevälle juhannusviikonlopulle:
  • Tampere-Kaunas Ryanair, 57€/menopaluu, lähtö 21.50 ja paluu su 21.40
  • Turku-Gdansk Wizzair, 66€/menopaluu, lähtö 18.35 ja paluu 18.05
  • Helsinki-Tukholma Norwegian, 86€/menopaluu, lähtö 6.50 ja paluu 14.40
  • Tampere-Frankfurt Hahn Ryanair, 87€/menopaluu, lähtö 18.00 ja paluu 14.55
  • Helsinki Kööpenhamina SAS, 104€/menopaluu, lähtö 12.55 ja paluu 23.25
Kirjoittamani hinnat ovat halvimpia löytämiäni lentohintoja sisältäen verot ja kaikki pakolliset varausmaksut.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Hullujen päivien lentotarjoukset 2012 kevät julkaistu

Kevään 2012 Hullut Päivät ovat Stockmannilla alkaen 18.4.2012. Hullujen Päivien Finnairin lentotarjoukset ovat alla.

Hullujen Päivien Keskiviikon lentotarjoukset kevät 2012
  • Singapore 699€
  • Malaga 299€
  • Pariisi 229€
  • Budapest 199€
  • Varsova 149€
Hullujen Päivien Torstain lentotarjoukset kevät 2012
  • Chongqing 419€
  • Geneve 249€
  • Rooma 229€
  • Amsterdam 169€
  • Berliini 159€
Hullujen Päivien Perjantain lentotarjoukset kevät 2012
  • Hong Kong 649€
  • Lontoo 199€
  • Praha 199€
  • Pietari 119€
  • Nizza 229€
Hullujen Päivien Lauantain lentotarjoukset kevät 2012
  • Delhi 449€
  • Zürich 219€
  • München 169€
  • Milano 229€
  • Manchester 219€
Hullujen Päivien Sunnuntain lentotarjoukset kevät 2012
  • Bangkog 629€
  • Wien 209€
  • Hampuri 169€
  • Vilna 159€
  • Ljubljana 239€
Matkustuskausi useimmilla Hullujen Päivien lentotarjouksilla on 24.4.2012-28.10.2012. Poikkeuksia on Aasian lennoissa sekä Nizzan lennoissa ja ne kannattaa tarkistaan Finnairin tai Stockmannin sivuilta.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Wizzairilla tänään 13.4 alennus 20% kaikista lennoista

Turusta lentävällä halpalentoyhtiö Wizzairilla on tämän päivän 13.4 mittainen alennuskampanja. Tänään 13.4 varatuista kaikista lennoista saa 20% alennuksen. Halpoja lentoja Budapestiiin tai Gdanskiin Suomesta etsivien kannattaa siis tarkistaa Wizzairin tarjoukset.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ryanairilla Turku-Bryssel tarjous 8€/suunta (sis. kulut)

Halpalentoyhtiö Ryanairilla näyttäisi olevan pääsiäisen jälkeiselle viikolle tarjoushinta 8€/suunta sisältäen kulut Turku-Bryssel (Charleroi) lennoille. 16€ menopaaluun saa tällä hetkellä ainakin esimerkiksi to 12.4 menolennolle ja paluulennon saman viikon lauantaille 14.4. Jos halpa kahden yön Brysselin matka kiinnostaa, kannattaa mennä tekemään varaus nopeasti. Myös sitä seuraavalle viikolle näkyy olevan myynnissä halpoja lentoja samaan 8€/suunta hintaan.

Norwegianin talven 2012-2013 lentoja myyntiin

Halpalentoyhtiö Norwegian on avannut myyntiin tulevan talvikauden 2012-2013 suoria lentoja Helsingistä. Jos haluaa hyödyntää aikaisen varaajan edullisia hintoja löytyy Norwegianin hintakalenterista esimerkiksi halpoja matkoja pohjoismaisten pääkaupunkien lisäksi esimerkiksi Pariisiin ja Lontooseen. Myös Roomaan ja Barcelonaan on kohtuuhintaisia lentoja myynnissä ensi syksylle ja talvelle.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tänään varatuista kaikista lennoista 20% alennus Wizzairilla

Suomesta Turusta Gdanskiin ja Budapestiin suoria lentoja lentävällä halpalentoyhtiö Wizzairilla on yhden päivän alennusmyyntikampanja. Kaikista tämän 21.2 päivän aikana varatuista lennoista saa 20% alennuksen. Kun Wizzairin hinnat muutenkin ovat halpalennoista halvimpia saattaa tarjoushinnoista löytyä todella edullisia alennuslentoja.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Air Berlin ystävänpäivätarjous - Normaalia enemmän halpoja 49€ lippuja

Air Berlinillä on tämän ystävänpäivän tiistain ajan voimassa tarjouskampanja, jossa on normaalia enemmän lentoja Air Berlinin halvimmassa hintakategoriassa alk. 49€/suunta. Normaalisti tällä halvimmalla hinnalla pääsee matkustamaan vain harvoina hiljaisina lentopäivinä Air Berlinin halpalennoilla mutta kampanjassa tämän halvimman hintaryhmän lentoja löytyy normaalia enemmän.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Ryanair ja Wizzair lisäävät kapasiteettia Budapestissa Malev konkurssin jälkeen

Taistelu viime viikolla konkurssiin menneen unkarilaisen lentoyhtiö Malevin jättämästä tyhjiöstä Budapestin lennoilla käy kovana. Halpalentoyhtiöistä sekä Ryanair että Wizzair ovat molemmat ilmoittaneet nopeasti merkittävistä lisäyksistä lentokapasiteettiin Budapestissa. Ryanair on ilmoittanut avaavansa helmikuun aikana 31 uutta reittiä Budapestista ja Wizzair ilmoittanut yhdestä uudesta reitistä sekä merkittävistä lisäyksistä kapasiteetissa jo olemassa oleville reiteille.

torstai 2. helmikuuta 2012

Koska halpalento kannattaa varata? Milloin lennot halvimpia?

Radiossa siteerattiin hiljattain amerikkalaista tutkimusta, jossa todettiin lentojen olevan halvimpia, jos ne varaa n. 6 viikkoa ennen lentopäivää. Olen itse seurannut lentojen ja erityisesti halpalentojen hintoja vuosia ja voin ainakin osittain allekirjoittaa tuon amerikkalaistutkimuksen tulokset ainakin silloin kun puhutaan lennoista varsin hiljaiselle lentopäivälle. Juhlapyhien ja sesonkien osalta sanoisin, että halvimman hinnan saamiseksi varaus täytyy tehdä paljon aiemmin kuin 6 viikkoa ennen lentopäivää. Esimerkiksi jos Suomesta haluaa lähteä pääsiäiseksi Eurooppaan kaupunkilomalle on varaus oikeastaan jo nyt myöhässä. Halvimmat hinnat menivät jo ennen joulua.

Olen myös huomannut Suomessa toimivien halpalentoyhtiöiden hinnoittelussa pieniä eroja. Norwegianilla perussääntö mitä kauemmaksi lennon varaa sitä halvempi se on pätee varsin hyvin. Poikkeuksena Norwegianillakin on erikoistarjouskampanjat, joita ilmeisesti varaustilanteen mukaan ajoitetaan n. 4-8 viikon päähän. Ilmeisesti tässä kohtaa tehdään tarjouskampanja, jos varaustilanne näyttää liian vajaalta. Flyben hinnoittelusta on vielä varsin lyhytaikainen kokemus mutta se vaikuttaa aika samanlaiselta kuin Norwegianinkin. Sen sijaan Ryanair ja Wizzair selvästi myyvät kaukana tulevaisuudessa olevia lentoja kalliimmalla ja parhaat tarjoukset todella asetetaan 4-8 viikkoa ennen oleviin lentoihin. Jos tiedät matkustavasi Wizzarilla tai Ryanairilla kolmen kuukauden kuluttua, on lipun osto nyt taktiikkapeliä. Jos arvioit oman lentopäiväsi vilkkaaksi, sinun kannattaa osta lento heti, sillä sen hinta tuskin tulee laskemaan mutta jos kyseessä on hiljainen lentopäivä, saatat saada lippusi huomattavasti halvemmalla, jos odotat siihen, että lento on 1-2 kuukauden päässä.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Halpalennot Tallinnasta - Estonian Air, EasyJet ja Ryanair halpalennot Tallinnasta

Varsinkin eteläsuomalaisille ja helsinkiläisille Tallinna on myös varteenotettava vaihtoehto halpoja lentoja etsittäessä sillä lauttamatka Tallinnaan ei ole pitkä eikä usein kalliskaan. Siksi päätin kirjoittaa hieman siitä, mitä halpalentoreittejä Helsingin eteläisestä naapurikaupungista löytyisi. Alla esiteltyjen halpalentojen lisäksi Tallinnasta pääsee halvalla Tukholmaan ja Osloon mutta kun niihin pääsee usein pilkkahintaan Helsingistäkin jätin ne tämän kirjoituksen ulkopuolelle.

Halpalennot Tallinnasta Saksaan
Tallinnasta on halpalentoja useampaan Saksan kaupunkiin ja ne ovat Ryanairin lentoja. Alla on tällä hetkellä myynnissä olevia halvimpia halpalentohintoja Tallinnasta Saksaan:
  • Tallinna-Bremen halpalento 14€/suunta, Ryanair
  • Tallinna-Düsseldorf Weeze halpalento 17€/suunta, Ryanair
  • Tallinna-Frankfurt Hahn halpalento 25€/suunta, Ryanair
Halpalennot Tallinnasta Espanjaan
Halpalentoyhtiö Ryanair lentää Tallinnasta Geronaan Barcelonan lähelle edullisimmillaan 21€/suunta. Gerona on noin 100km päässä Barcelonasta lähellä Espanjan ja Ranskan rajaa. Kohtuuetäisyydellä Geronasta on myös lilliputtivaltio Andorra, joten sinnekin voi halutessaan tehdä halvan matkan.

Halpalennot Tallinnasta Iso-Britanniaan
Halpalentoyhtiöt EasyJet ja Ryanair tarjoavat monia kohtuuhintaisia lentovaihtoehtoja Iso-Britanniaan Tallinnasta:
  • Tallinna-Liverpool halpalento 22€/suunta, EasyJet
  • Tallinna-Manchester halpalento 24€/suunta, Ryanair
  • Tallinna-Edinburgh halpalento 25€/suunta, Ryanair
  • Tallinna-East Midlands halpalento 27€/suunta, Ryanair
  • Tallinna-Lontoo Stansted halpalento 28€/suunta, EasyJet
  • Tallinna-Lontoo Luton halpalento 27€/suunta, Ryanair
Halpalennot Tallinnasta Italiaan Milanoon
Tallinnasta halpalentoja Italiaan tarjoaa pääasiassa Ryanair Milano Bergamo -reitillään. Ryanairin suora lento Tallinnasta Milano Bergamoon maksaa halvimmillaan 24€/suunta.

Halpalennot Tallinnasta Irlantiin Dubliniin
Ryanair lentää Tallinnasta Dubliniin halvimmillaam 30€/suunta.

Halpalennot Tallinnasta Hollantiin Amsterdamiin
Estonian Air lentää halpoja tai kohtuuhintaisia suoria lentoja Tallinnasta Amsterdamiin. Estonian Air suorat lennot Tallinnasta Amsterdamiin ovat edullisimmillaan vain 50€/suunta.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Halvat pääsiäismatkat - Halvat lennot pääsiäiseksi 2012 - Lennot alk. 72,2€/menopaluu

Jos etsit halpoja lentoja pääsiäiseksi, etkä halua jättää matkaa viimehetken äkkilähtöjen varaan alkaa olla viimeiset hetket varata tämän kevään pääsiäismatka. Aivan mitään superhalpoja matkoja ei luonnollisesti suosittuun matkustusajankohtaan ole tarjolla mutta kohtuuhintaisia lentoja kyllä vielä löytyy pääsiäiseksi 2012.

Tässä muutamia esimerkkejä tällä hetkellä myynnissä olevista halpalentomatkoista pääsiäiseksi 2012. Ellei muuta ole alla mainittu ovat lennot suoria lentoja Helsingistä.
  • Norwegianin halpalennoilla Kööpenhaminaan 72,20€/menopaluu. Tämän halvimman hinnan saa jos matkustaa keskiviikkona pääsiäisen alla ja paluu toisena pääsiäispäivänä (ma). Jos menolennon haluaa kiirastorstaille tai pitkäperjantaille nousee hinta muutaman kympin.
  • Estonian Air halpalennoin Tallinnaan 75€/menopaluu. Lähtö kiirastorstaina ja paluu toisena pääsiäispäivänä.
  • Norwegianin halpalennoilla Tukholmaan 79,70€/menopaluu. Tämän halvimman hinnan saa jos matkustaa keskiviikkona pääsiäisen alla ja paluu toisena pääsiäispäivänä (ma). Jos menolennon haluaa kiirastorstaille tai pitkäperjantaille nousee hinta muutaman kympin.
  • Norwegianin halpalennoilla Osloon 93,60€/menopaluu. Tämän halvimman hinnan saa jos matkustaa keskiviikkona pääsiäisen alla ja paluu toisena pääsiäispäivänä (ma). Jos menolennon haluaa kiirastorstaille nousee hinta muutaman kympin ja pitkäperjantaina ei Osloon ole suoraa menolentoa.
  • Air Balticin halpalennoin Riikaan 112€. Menolento kiirastorstaina ja paluu toisena pääsiäispäivänä.
  • Finnairin lennoin Pietariin 124€. Menolento kiirastorstaina ja paluulento toisena pääsiäispäivänä.
  • Air Balticin halpalennoin Moskovaan 145€ (vaihtoyhteys Riikassa). Menolento kiirastorstaina ja paluu toisena pääsiäispäivänä.
  • Aer Linguksen halpalennoin Dubliniin 178€. Tämän halvan hinnan saa kiirastorstain lähdölle ja paluu on pääsiäisen jälkeisenä ensimmäisen arkipäivänä tiistaina 12.45.
  • Air Berlinin halpalennoin Berliiniin 178€. Menolento kiirastorstaina ja paluu toisena pääsiäispäivänä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kimppadiilitarjous: 2hlöä ja 2 yötä Riikassa hotellipaketti ja Air Baltic lennot erikoishintaan

Kimppadiili palvelussa on tarjous Riikan hotellipaketista kahdelle henkilölle kahdeksi yöksi Hotel Rigassa hintaan 105€. Lisäksi tämän Kimppadiilin hotellipaketin ostajilla on mahdollisuus ostaa Riikaan Air Balticin erikoishintaiset lennot. Menopaluulennot Riikaan ovat Helsingistä 149€ ja Rovaniemeltä 169€.

Tarkemmat tiedot tästä kimppadiilitarjouksesta diilipalvelut -sivustolta.

torstai 5. tammikuuta 2012

Wizzairilla tänään kaikista lennoista -20%

Suomesta Turusta lentävä halpalentoyhtiö Wizzair tarjoaa tämän päivän (5.1.2012) ajan kaikista tänään varatuista halpalennoista alennusta 20%. Turustahan Wizzair tarjoaa halpalentoja Gdanskiin ja Budapestiin. Lisäksi Wizzairilla Gdanskin kautta voi lentää moniin Euroopan kaupunkeihin.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Stockmann Hullut Päivät 2012 kevät lentotarjoukset

Stockmannin Hullujen Päivien lentotarjoukset ovat aihe, joka tuntuu blogin lukijoita hakusanoista päätellen kiinnostavan aina kovasti, vaikka Stockan Hullujen Päivien lentotarjouksissa ei olekaan viime kertoina mitään huipputarjouksia ollutkaan.

Koska on Stockmannin Hullut Päivät keväällä 2012?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys sillä Stockmannin Hullut Päivät ovat olleet aiemmin viikolla 14 mutta keväällä 2012 tämä kyseinen viikko on pääsiäisviikko, joten silloin ne eivät varmastikaan ole. Tällöin todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi nousee sitä edeltävä viikko eli silloin Stockan Hullut Päivät olisivat keväällä 2012 ajankohdaltaan 28.3.2012-1.4.2012. Toinen vaihtoehto on sitten pääsiäisen jälkeen 11-15.4.2012 mutta pääsiäisen jälkeinen viikko ei kuulosta ihan parhaalta ostosviikolta. Halpalennot Suomesta -blogi kirjoittaa varmasti kevään 2012 Stockan Hullujen Päivien lentotarjouksista heti kun niistä tiedetään lisää.

Lisäys 27.3.2012. Kuten arvata saattaa Hullut Päivät 2012 eivät ole tulevana viikonloppuna vaan vasta pääsiäisen jäljkeen. Olen antanut itseni ymmärtää paikalle töihin menevien henkilöiden kautta, että Hullut Päivät ei olisi kuitenkaan heti pääsiäisen jälkeinen viikonloppu vaan vasta 18.4-22.4.2012.

Lisäys 13.4.2012. Hullujen Päivien lentotarjoukset kevät 2012 on julkaistu.

Blue1 matka-ale tarjouksia

Blue1:lla on menossa matka-ale, jossa on tarjouksessa lennot yli 50 kohteeseen. Alla on esimerkkejä muutamista houkuttelevimmista Blue1 matkatarjouksista. Tarjouslistassa ei ole mitään superhalpoja lentoja mutta toki kohtuuintoja moneen kohteeseen.

Blue1 tarjouksia:
  • Kööpenhamina 68€ meno-paluu
  • New York 525€ meno-paluu
  • Chicago 545€ meno-paluu
  • Peking 595€ meno-paluu
  • Tokio 615€ meno-paluu
  • Berliini 76€ suunta
  • Pariisi 89€ suunta
  • Barcelona 89€ suunta
  • Malaga 93€ suunta
  • Alicante 93€ suunta
  • Praha 99€ suunta
  • Nizza 109€ suunta
Myyntiaika: 3. - 23.1.2012 ( SAS Euroopan kohteet 17.1.2012 asti)
Matkustusaika: 1.2. - 31.10.2012 (poikkeuksia on mukana)