torstai 27. maaliskuuta 2014

Ryanair lennot Helsingistä - Ryanair laajentaa pääkentille Euroopassa

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair on viimeisen vuoden aikana tehnyt lukuisia uudistuksia ärsyttääkseen vähemmän asiakkaitaan ja houkutellakseen lisää uusia matkustajia. Arvopaperi-lehden uutisen mukaan Ryanair on ilmoittanut laajentavansa lentojaan Euroopassa useille päälentokentille käyttämiensä hieman syrjäisempien halpalentokenttien lisäksi. Tähän liittyen Ryanairin kerrotaan olevan suunnittelemassa Suomen lentoja myös Helsingistä. Siitä korvaavatko Helsingin lennot Ryanarin nykyisiä lentoja Tampereelta ja Lappeenrannasta vai ovatko nämä uusia reittejä, ei ole vielä tietoa. Kirjoittelen lisää Ryanairin halpalennoista Helsingistä heti kun asiasta on uutta tietoa.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Norwegian kotimaanlennoilla ei alkoholitarjoilua edes rahalla

Ainakin viime kuukausina lentäessäni Norwegianin kotimaanlennoilla olen huomannut, että alkoholia ei enää ole myynnissä myyntikärryssä. Työmatkoja lentäessä tämä ei toki ole kyllä henkilökohtaisesti harmittanut mutta ymmärrän jos esimerkiksi pohjoisesta on tarkoitus lähteä lomamatkalle Helsingin kautta olisi hyvä päästä aloittamaan lomatunnelmaa jo ensilennolla mutta tämä ei ainakaan toistaiseksi näytä olevan mahdollista Norwegianin lennoilla. En tiedä onko muutokseen vaikuttanut jokin sääntömuutos vai onko halpalentoyhtiössä vain laskettu, että tuotot eivät kata alkoholimyynnin kustannuksia.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Helsinki-Santorini halpalennot - Norwegian avaa uuden halpalennon Helsingistä

Helsingistä avautuu kesäkuun 22. päivä uusi halpalentoreitti kun Norwegian aloittaa Helsinki-Santorini-Helsinki halpalennot. Helsinki-Santorini halpalennot ovat jo myynnissä ja varattavissa Norwegianin kotisivuilla. Halpaa kesälomamatkaa Santoriniin mielivän kannattaa käydä tarkistamassa uuden halpalentoreitin hinnat. Uusi halpalentoreitti lennetään kerran viikossa sunnuntaisin suuntaan Helsinki-Santorini ja maanantaisin Santorini-Helsinki.

Wizzair aloittaa suorat halpalennot Helsingistä Gdanskiin - Tosin vain väliaikaisesti

Jo pitkään Suomesta lähtevistä halpalennoista halvin on ollut Wizzairin halpalento Turusta Gdanskiin. Nyt Wizzair tulee väliakaisesti myös Helsinkiin sillä heinäkuun ajan reitti lennetään väliaikaisesti Turun sijaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Heinäkuussa siis Wizzairilla on mahdollista päästä matkaan myös Helsingistä. Ainakin tämänhetkisten tietojen mukaan Wizzairin Helsingin lennot jäävät väliaikaisiksi ja elokuusta alkaen reittinä näkyisi olevan jälleen Turku-Gdansk.

Norwegian halpalentojen uusi kohde - Suorat halpalennot Helsingistä Madridiin

Halpalentoyhtiö Norwegianin uusi suora reitti Helsinki-Madrid-Helsinki on jo jonkin aikaa ollut myynnissä Norwegianin verkkosivuilla. Tulevan kesäkuun 4:stä päivästä alkaen Helsingistä on siis mahdollista lentää suorin halpalennoin Espanjan pääkaupunkiin Madridiin. Norwegianin suorat halpalennot lennetään kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Stockmannin Hullujen Päivien lentotarjoukset kevät 2014

Jostain kumman syystä Stockmannin Hullujen Päivien lennot ovat myös keväällä 2014 ihmisiä kiinnostava asia, vaikka Stockmannin Hullujen Päivien lentotarjoukset ovat jo pitkään olleet varsin kalliita. Useimpia lentoja on samaan aikaan saanut kilpailevilta lentoyhtiöiltä samalla tasolla olevilla hinnoilla, joten jonottamisessa ei ole useinkaan päässyt kovin hyville tuntipalkoille. Toivottavasti nyt tulevat kevään 2014 Stockmannin Hullujen Päivien lentotarjoukset ovat parempia.